Viihdekuorojen äänitteitä:



  Liitto ylläpitää äänitearkistoa, johon pyritään keräämään viihdekuorojen levyjä ja muita äänitteitä. Äänitearkiston tarkoituksena on säilöä suomalaista viihdelaulukulttuuria ja arkiston materiaalia lainataan kuoroyhteisöjen ja esim. eri radiokanavien käyttöön.  

Äänitearkiston vastaavana toimii Harri Korko Hämeenlinnasta: p. 040 565 5368


Hollolan Viihdekuoro ja Jukka Kuoppamäki Päivien kimallus 1997
Hollolan Viihdekuoro Viihteen vuodet, konserttiäänite 1982
Hollolan Viihdekuoro Viihdekonsertti, konserttiäänite 1983
Hyvän Tuulen Laulajat Hyvää tuulta Vepan tapaan 1989
Juha Vainio ja Hyvän Tuulen Laulajat   Kaikki paitsi purjehdus on turhaa 1999
Hyvän Tuulen Laulajat  ja Kotka Bigband Meripäivien laulu/Sataman valot 1980
Hyvän Tuulen Laulajat ja Juha Vainio Albatrossi/Siitä on jo aikaa 1980
Hyvän Tuulen Laulajat  ja Juha Vainio Tonttujen touhuja/Joululaulu 1984
Hyvän Tuulen Laulajat Ilta Kotkassa 1979
Hyvän Tuulen Laulajat Päivin öin 1983
Janakkalan Viihdekuoro Tuulahdus Janakkalasta 1994
Janakkalan Viihdekuoro Hyvän tahdon sanoma (joululevy) 2001
Janakkalan Viihdekuoro Joulun aakkoset 1996
Kuusanka kuoro Juhla kaamoksessa 1996
Lahden Viihdekuoro Viivy vielä hetki 1996
Lahden Viihdekuoro Sulle Rakas 198?
Lahden Viihdekuoro Kadonneet laivat 2003
Lady Shave Porvoo Chorus Hetki yhdessä 1996
Lady Shave Porvoo Chorus Naisen elämää - Sånt är Livet 2000
Loviisan Viihdekuoro Itä-Uudenmaan laulu 1999
Maskun Viihdekuoro Kalamatka 1997
Mettumaari kuoro Kyrönjoki, silta ja ranta 1988
Mikkelin Viihdelaulajat Joulun valoa 2003
Mikkelin Viihdelaulajat Rakkaudesta musiikkiin 2001
Salon Viihdelaulajat Heikin polkka 1971
Salon Viihdelaulajat Sulle kauneimmat lauluni laulan 1988
Salon Viihdelaulajat Kadun aurinkoisella puolella 1997
Sonante kuoro Romantika 199?
Sonante kuoro Parasta ennen 2002
Styyrmannit Tuulta purjeissa 1989
Viihdekuoro Cantarelli Cantarelli Laulaa 1999
Viihdekuoro Cantarelli Kulkuset (joululevy) 2001
Viihdekuoro Kerhät Sinua en Unohda 1998
Viihdekuoro Ramona Heijastus 1998


Created on ... kesäkuu 07, 2008