VIIHDEKUOROLIITON ANSIOMERKIT
VIIHDEKUOROLIITON
KUNNIANOSOITUKSET
JA ANSIOMERKKISARJA
Liitto voi myöntää kahdenlaisia kunnianosoituksia, joko henkilöjäsenille tai jäsenkuoroille.
HENKILÖJÄSENET
Liitto voi myöntää henkilöjäsenelle ansiomerkin, joita on kolme eritasoista, kultainen kunniamerkki sekä hopeinen ja pronssinen ansiomerkki.
Kultainen
kunniamerkki
Kultainen kunniamerkki voidaan myöntää pitkäaikaisista ja huomattavista tai valtakunnallisista ansioista viihdekuoromusiikin edistämisessä. Kultaisen kunniamerkin myöntää liiton hallitus. Esityksen tekee jäsenkuoro. Kultaisen kunniamerkin saannin edellytyksenä ei ole aikaisemmin saatu hopeinen tai pronssinen ansiomerkki. Kunniamerkin saajista pidetään luetteloa. Kultainen kunniamerkki maksaa 70 euroa, jonka anoja sitoutuu maksamaan, ellei Liiton kanssa toisin ole kirjallisesti sovittu.
Hopeinen
ansiomerkki
Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on kuorossaan tai paikkakunnallaan edistänyt aktiivisella toiminnallaan viihdekuoromusiikkia vähintään 10 vuotta ja on ollut liiton jäsen vähintään 2 vuotta. Hopeisen ansiomerkin myöntää liiton hallitus. Esityksen tekee jäsenkuoro. Hopeisen ansiomerkin saannin edellytyksenä on aikaisemmin saatu pronssinen ansiomerkki. Ansiomerkin saajista pidetään luetteloa. Hopeinen ansiomerkki maksaa 25 euroa, jonka anoja sitoutuu maksamaan, ellei liiton kanssa toisin ole kirjallisesti sovittu.
Pronssinen
ansiomerkki
Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on kuorossaan tai paikkakunnallaan edistänyt aktiivisella toiminnallaan viihdekuoromusiikkia vähintään 5 vuotta ja on ollut liiton jäsen vähintään 1 vuoden. Pronssisen ansiomerkin myöntää liiton hallitus. Esityksen tekee jäsenkuoro. Ansiomerkin saajista pidetään luetteloa. Pronssinen ansiomerkki maksaa 25 euroa, jonka anoja sitoutuu maksamaan, ellei liiton kanssa toisin ole kirjallisesti sovittu.
JÄSENKUOROT
Standaari
1. Liiton standaari (pöytäviiri) voidaan antaa jäsenkuorolle erityisistä ansioista merkkivuosina tai muutoin tärkeänä ajankohtana. Standaari on erityinen kiitollisuuden osoitus.
2. Liiton standaari voidaan antaa myös liiton ulkopuoliselle yhteisölle tai henkilölle samoin perustein kuin edellä tai myös silloin, jos liiton hallitus katsoo standaarin antamisen merkitsevän liiton toiminnalle suurta etua tai hyötyä.
3. Standaarin myöntämisestä päättää liiton hallitus, jonka on noudatettava päätöksessään suurta harkintaa. Standaarin saajista pidetään luetteloa.
Kunniakirja
1. Standaaria alempi palkitsemismuoto on kunniakirja. Sen myöntämisperusteet vastaavat edellä olevia, mutta myöntämisperusteet eivät ole niin vaativat.
2. Kunniakirja on myös liiton järjestämien kuorokilpailujen palkinto. Niitä voidaan antaa tasosta riippuen useammalle kuorolle numerojärjestyksessä yhdestä antaen.
3. Kunniakirjan myöntää hallitus tai kuorokilpailuissa tuomaristo. Kunniakirjan saajista ei pidetä luetteloa.
Liiton hallitus voi päätöksellään poiketa näistä säännöistä.
Ansiomerkkihakemus Excel-muodossa.