MIKSI KUORO EI SOI?

Umberto Marcato kyseli takavuosina laulussaan: Miksi puhelin ei soi? Silloin tällöin on kuorokonsertin jälkeen syytä kysellä: Miksi kuoro ei soi? Jos tämän kysymyksen esittää kyseisen kuoron laulajille, niin saa melko varmasti monelta loukkaantuneen vastauksen: Minä ainakin osaan stemmani viimeisen päälle, tarkista vaikka pianolla! Ja tässä voikin piillä ongelman ydin, sillä piano on soitin, jonka ammattitaitoinen pianonvirittäjä käy aika ajoin virittämässä tahallaan väärin.

Olisi paljon helpompaa virittää piano siten, että se tuottaisi puhtaita sointuja, mutta hänen ammattitaitonsa piileekin siinä, että hän osaa virittää sen oikealla tavalla väärin, jotta se soisi tyydyttävästi kaikissa mahdollisissa sävellajeissa, joita Bumtsibumin kilpailija sattuu Seppo Hovilta pyytämään.

Etumerkinnät

Kun tämä väärinvirittämiskikka aikoinaan keksittiin, innostui J. S. Bach siitä niin, että kirjoitti teoksen nimeltä Wohltemperierte Klavier, jossa käydään läpi kaikki kaksitoista mahdollista sävellajietumerkintää. Teoksen nimessä piilee tästä viritysjärjestelmästä käytetty nimitys, temperointi. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että oktaavit viritetään puhtaiksi (2:1) ja kaikki puoliaskeleet täsmälleen yhtä suuriksi siten, että kaksitoista peräkkäistä puoliaskelta muodostaa yhden oktaavin. Matematiikasta kiinnostuneet havainnevat tässä vaiheessa, että puoliaskeleen taajuussuhteen pitää olla kahdestoista juuri kakkosesta eli noin 1,05948. Näin viritetyn pianon kvintit ja kvartit ovat niin lähellä puhdasta, että kelpaavat kuorolauluunkin, mutta jo terssit ja sekstit ovat sen verran pielessä, että jos kuoro laulaa sellaisia, niin kuulija saa aiheen esittää tuon alussa olevan kysymyksen. Pianon pieni septimi on niin kaukana oikeasta, että sen sointi muistuttaa vain hämärästi sitä, miltä se puhtaasti laulavassa kuorossa kuulostaa.

Konsonanssi

Musikaalinen korva hyväksyy tasasoinnuksi eli konsonanssiksi sellaisten sävelten yhteissoinnin, joiden värähdyslukujen suhde voidaan supistaa yksinkertaisimpien kokonaislukujen (1...7) tai niiden kerrannaisten suhteeksi. Tällaisia intervalleja ovat:

1:2 eli oktaavi

2:3 eli kvintti

3:4 eli kvartti

4:5 eli suuri (duuri-) terssi

5:6 eli pieni (molli-) terssi

3:5 eli suuri seksti

5:8 eli pieni seksti

4:7 eli pieni septimi

ja mahdollisesti vielä

4:9 eli nooni.

Kahden eritaajuisen sävelen soidessa yhtaikaa syntyy niiden yhteisvaikutuksena uusi ns. erotussävel, jonka taajuus on sama kuin sointusävelten taajuuksien erotus. Yllä olevissa intervalleissa erotussävelten taajuudet ovat yksinkertaisessa kokonaislukusuhteessa alkuperäisiin sointusäveliin. Tähän perustuu konsonanssin sointuvaikutelma. Jos sävelet eivät ole tarkalleen yllä olevissa kokonaislukusuhteissa, niin soinnun epäpuhtaus kuuluu huojuntana.

Intervallien eroja

Kuinka suuria erot puhtaiden ja pianon tasavireisten intervallien välillä sitten ovat? Se näkyy seuraavasta taulukosta, jossa pianon puoliaskeleen mitaksi on asetettu 100 pistettä:

Mistä sitten saadaan oikeat sävelet, kun harjoitussoitinkin on viritetty tahallaan väärin? Korvasta, hyvät ystävät, juuri siitä nuottikorvasta, jolla jokainen kunnon kuorolaulaja on syntymässään varustettu, mutta jota temperoitu konemusiikki kaiken aikaa yrittää pilata. Korva on elin, jolla kuunnellaan, ja kuuntelemisessa piilee puhtaan kuorosoinnin salaisuus. On mahdollista valmistaa soitin tai stemmanauha, jonka sävelet ovat täsmälleen oikeat, mutta niistäkään ei olisi paljon hyötyä, sillä kukaan ei pysty muistamaan niiden avulla oppimiaan säveliä niin täsmällisesti kuin esitystilanteessa tarvitaan. Kuorolaulajan täytyy tavoittaa oikeat sävelet lennossa, juuri sillä hetkellä kuin ne lauletaan, ja se onnistuu vain, jos laulaja kuuntelee, mitä muut stemmat sillä hetkellä laulavat, tajuaa oman äänensä tehtävän kyseisessä soinnussa ja sovittaa sävelkorkeutensa sen mukaan.

Korvat käyttöön – jatkuvasti

Käyttäkää siis korvaanne, hyvät kuorosiskot ja -veljet. Totuttakaa sitä laulamalla pitkiä puhtaita sointuja erilaisina käännöksinä siten, että jokainen stemma saa vuorotellen laulaa soinnun kvinttiä, terssiä, septimiä, sekstiä jne. Rakentakaa soinnut tarvittaessa asteittain (oktaavit-kvintit-terssit-septimit jne). Käyttäkää u-vokaalia, se antaa selkeimmän kuulohavainnon. Kun u-sointu soi puhtaasti, laulakaa kaikki vokaalit (a-e-i-o-u-y-ö-ä) ja huolehtikaa siitä, ettei vokaalin vaihtuminen vaikuta sävelkorkeuteen. Pitäkää huoli myös siitä, että vokaalit tulevat ”samasta soittimesta”, samoin ”sijoitettuina”. Ö:n ja ä:n järjestys edellä olevassa sarjassa ei ole painovirhe, vaan kikka saada hankala ä-äänne pyöristymään samanväriseksi muiden kanssa. Sointuharjoitukset antavat hyvän tilaisuuden myös stemmojen ja yksittäisten laulajien värien ja volyymien tasapainottamiseen, mikä sekin on yhteissoinnin kannalta aivan oleellinen asia. Käytännön ongelmissa auttaa yleensä pikainen analyysi siitä, mikä sointu on kysymyksessä, mitkä sointusävelet kuuluvat kullekin stemmalle ja seuraavat nyrkkisäännöt siitä, miten sointusävelet on laulettava verrattuna niihin intervalleihin, jotka saadaan pianosta:

Duurisointu:

Terssi ja seksti hieman matalammiksi, pieniseptimi paljon matalammaksi, suuriseptimi melko matalaksi eli huojumattomaksi terssiksi kvintille ja nooni korkeahkoksi eli puhtaaksi kvintiksi kvintille.

Mollisointu:

Terssi ja seksti hieman korkeammiksi, pieni septimi kvintiksi terssille eli myös hieman korkeammaksi. Mahdollinen suuri septimi matalaksi ja nooni korkeaksi kuten duurissakin. Kaikkein tärkein nyrkkisääntö on kuitenkin: Kuuntele sointua ja tavoita oikea sävel oman sävelkorvasi avulla!

Oskari Kosola

Cantitores